Saavutettavuus-avustimet

Jaa artikkeli

Itäisen Suomen elinvoiman kehittämisen haun rahoituspäätöksiä

Itäisen Suomen elinvoiman kehittämiseksi oli jaossa EAKR-rahoitusta. Kaakkois-Suomen maakuntien liittojen EAKR-haut toteutettiin kesällä. Teemoina olivat "Turvallisuusosaamisen vahvistaminen ja huoltovarmuuden lisääminen" sekä "Ilmaliikenneverkoston uudistaminen". 

Maakunnan yhteistyöryhmä on 31.8.2023 päättänyt rahoittaa ko. hauista seuraavat  hankkeet: 

Kasvua modernista ilmaliikenteestä Itä-Suomeen -hanke,  jonka toteuttaja on Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu (Xamk). Hankkeen toteutusaika on 1.11.2023-31.10.2026 ja rahoitus enintään 1 107 589 € (80% kokonaiskustannuksista). Hankkeessa muodostetaan Itä-Suomeen kumppanuuksien ympärille rakentuva lentoliikenneverkosto, joka parantaa merkittävästi alueen saavutettavuutta. Hankkeessa konseptoidaan kustannustehokkaan pienlentokentän malli ja tuotetaan virallisen EASA Aerodrome -statuksen hakemiseen vaadittava turvallisuusdokumentaatio, joka mahdollistaa alueen lentokenttien kustannustehokkaan palvelutason parantamisen.   

Ylimaakunnalliset rahoitettavat hankkeet:

Logistiikka ensihoidon tietopohjaisessa ajosuunnittelussa LEMS-hanke, jonka toteuttajana on Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu (Xamk). Hankkeen toteutusaika on 1.11.2023-31.10.2025 ja rahoitus enintään 187 832 € (80% kokonaiskustannuksista). Hankkeessa rakennetaan perusta tietopohjaiselle ensihoidon ajosuunnittelulle ja hyödynnetään logistiikan keinoja, tavoitteena parantaa ensihoitopalvelun saavutettavuutta. Tuloksina rakentuu ensihoidon ajosuunnittelun toimintaympäristön nykytila-analyysi, tietopohja ajosuunnittelun parantamiseksi, digitaalinen saavutettavuuskartta sekä tälle kartta-alustalle toteutetut simulaatiot.  

Virtuaalinen väestönsuojasimulaattori -hanke, jonka toteuttajina ovat Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu ja Kouvolan kaupunki. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2023-31.12.2024 ja rahoitus enintään 252 184 €  (80% kokonaiskustannuksista). Virtuaalinen väestönsuojasimulaattori on innovatiivinen Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakuntien välinen yhteishanke, jonka tavoitteena on parantaa ja vahvistaa turvallisuusosaamista, kehittää uutta teknologiaa hyödyntää digitalisaatiota kansalaisten ja organisaatioiden turvallisuuden parantamisessa. Hanke sisältää simulaattorin kehittämistä, koulutusohjelmien suunnittelua ja yhteistyötä eri organisaatioiden välillä.  Simulaattori tarjoaa turvallisuusharjoituksia ja väestönsuojan käytön oppimista muuttuvassa toimintaympäristössä.

Lisätietoja: Kehittämispäällikkö Anna-Riikka Karhunen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 044 747 8503


| Pia Hurtta | Rahoitus

Kymenlaakson liiton logo

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Toimisto on avoinna maanantaisin ja torstaisin 9 - 15. Muina aikoina asiakastapaamiset sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2023-. Oikeudet muutoksiin pidetään.