Maakunnan kehityksen kärjessä

Matkalla maakuntaan - mitä opittavaa vaiherikkaasta Kymenlaakson maakuntauudistusvalmistelusta ?

Matka alkoi kahden ministeriön kirjeestä 26.5.2016

26.5.2016 päivätyllä kirjeellä valtiovarainministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö pyysivät tai pikemminkin määräsivät Suomen 18 lakisääteistä maakunnan liittoa käynnistämään

MONITOIMIALAISEN MAAKUNNAN VALMISTELUN.

Valmisteluun piti kutsua mukaan kunkin toimialan viranomaiset:  ELY-keskusten, TE-toimistojen, aluehallintovirastojen ja kuntien sekä sairaanhoitopiirien ja muiden keskeisten kuntayhtymien johto sekä maakuntien sote-uudistuksen valmistelijat.
Enimmillään Kymenlaaksossa uudistusvalmistelussa oli 500 viran-/toimenhaltijaa.

Matka päättyi äkkipysäytyksellä Sipilän hallituksen eroon 8.3.2019

Kun maakunta- ja sote-uudistuksella ei ollut edellytyksiä edetä eduskunnassa, erosi Sipilän hallitus ja samalla toimeenpanon valmistelu alueilla loppui välittömästi. Nyt eletään alasajon vaihetta.

Mitä opittavaa kolme vuotta kestäneestä Kymenlaakson maakuntavalmistelusta ?

Yhteinen tavoite johtaa uudistumiseen ja synnyttää luottamusta

Ryhdyimme rakentamaan monitoimialaista maakuntaa ! Monitoimialaisuus tarkoitti sitä, että maakuntaan oli tulossa monta nykyistä alueellista viranomaista niin valtion- kuin kunta- ja kuntayhtymähallinnosta samoin kuin tiettyjä toimialoja kunnista. Valmistelutyö aloitettiin perehtymällä valtavaan määrään lakiluonnoksia, joissa määriteltiin tulevan maakunnan sisältöä. Sieltä löytyi se meidän kaikkien yhteinen tavoite, jota me saimme lähteä ”soveltamaan” meidän maakunnan tarpeisiin.

Kun yhteinen iso tavoite oli selvä, olimme hyvin motivoituneita selvittämään asioita, verkostoitumaan kansallisesti, viestimään työryhmissä oman toimialan asioista ja ennen kaikkea olimme valmiita uudistamaan asiakasprosessejamme ja toimintatapojamme. Kun uudistus pysähtyi, jäi todentamatta, miten toteutusvaihe olisi edennyt.

Yhteisen suuren tavoitteen eteen ponnisteleminen synnytti alueella keskinäistä luottamusta. Yksin ei kerta kaikkiaan olisi pärjännyt !

Verkostot toimivat ja vaikuttavat

Kymenlaakso on kompakti maakunta, jossa on helppo muodostaa teema- ja ilmiöpohjaisia toimivia verkostoja ! Näin totesimme lukuisia kertoja valmistelun aikana.

Yhes tekemällä verkostoissa saadaan parempaa vaikuttavuutta, näkyvyyttä, taloudellisuutta ja tehokkuutta. Yksin ei kannata kaivautua poteroihin, kun ihmisten välisellä yhteistyöllä saadaan enemmän aikaan.

Tehää yhes !

Yhteinen tavoitteemme on Kymenlaakson asukkaiden hyvinvointi. Kymenlaaksossa sote-valmistelun isona tuloksena oli Kymsoten syntyminen, jolta laadukkaita palveluja odotetaan ja jolle menestystä toivotaan.

Kymenlaakson Liitto vastaa aluelähtöisestä kehittämisestä ja suunnittelusta tavoitteena elinvoimainen maakunta.
Osaamme ja pystymme, jos haluamme. Sen maakuntauudistusvalmistelu osoitti !

16.5.2019
Ulla Silmäri

 

e-max.it: your social media marketing partner