Kymenlaaksoon on perustettu vuonna 2014 kulttuuriympäristöpalkinto, joka sai nimekseen Nutikka. Palkinnon tarkoituksena on palkita rakennettuun ympäristöömme, arkeologiseen kulttuuriperintöömme ja maisemiin kohdistuneita esimerkillisiä toimenpiteitä ja niiden tuloksia. Nutikka jaetaan syksyisin joka toinen vuosi.Nutikka-palkinnolla halutaan tuoda esille ympäristömme kauneus- ja historiallisia arvoja sekä löytää ja esitellä tekijöitä, jotka ovat toiminnallaan edesauttaneet kulttuurillisesti kestävän elinympäristön säilyttämistä ja kehittämistä.
Nutikka-palkinto voidaan myöntää yksityishenkilölle, yhteisölle, yritykselle, kunnalle tai kaupungille. Palkittavat kulttuuriympäristöt ja kohteet tai niihin liittyvät ideat voivat olla hyvin monenlaisia. Palkinnon saajan valitsee Kymenlaakson ympäristöpoliittinen neuvottelukunta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen, Kymenlaakson liiton ja Kymenlaakson Museon muodostaman työryhmän esityksen perusteella. Palkintoina on erityinen Nutikka-veistos, jonka lisäksi voidaan jakaa kunniakirja. Nutikka-palkinnon ja kunniakirjan on suunnitellut Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun muotoilun opiskelija Joni Lustig.
Palkinnon nimestä
Lankun- ja laudanpätkiä, joita Kotkassa on kutsuttu nutikoiksi, alettiin hyödyntää rakennusaineena sahapaikkakunnilla 1800-luvun lopulla. Rakennustapaa esiintyi vielä 1950-luvun lama-aikana. Voitaneen olettaa, että aivan ensimmäinen nutikkatalo oli vuonna 1875 valmistunut Nutikkalinna Hans Gutzeitin perustaman ns. Norjan sahan alueella Kotkassa. Nutikkatalon seinä muodostui lankunpätkiä tiilen tapaan savilaastilla muuraten. Rakennustapa oli halpa ja kestävä ja sitä käytettiin myös ylempien yhteiskuntaluokkien rakennuksissa. Nutikkatalo oli siis mainio aikansa innovaatio, jossa toteutuivat myös nykyaikana esillä olevat ekologisuuden, taloudellisuuden ja ympäristöystävällisyyden vaatimukset.
Palkinnonsaajat
2022 Wallion talo Hamina, kunniakirjamaininta Timo Miettinen 2020 Ankkapurhan kulttuurisäätiö, kunniakirjamaininnat Timo Lievonen ja Heikki Laaksonen 2018 Haminan linnoituksen wanhat talot ry, kunniakirjamaininta Heikki Uusheimala 2016 Reino Uusiltalo, Stockforsin puuhiomo 2014 Kouvolan rakennusperinnön inventointityö, Kouvolan kaupunki & Rurik Wasastjerna (kunniamaininta)