Maakunnan kehityksen kärjessä

älykkään-erikoistumisen-strategia

Sivuja päivitetään syksyn 2019 aikana

Älykäs erikoistuminen toimii innovoinnin, talouskasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä -tavoitteena kilpailukykyinen, houkutteleva ja elinvoimainen Kymenlaakso.

Älykkään erikoistumisen strategia on talouden muutosprosessi, jossa tehdään kriittisiä valintoja omiin vahvuuksiin perustuen ja niukkoja resursseja keskitetään RIS3-strategian (Research and Innovation Strategy for Smart Specialisation) mukaan harvempiin ja vaikuttavampiin hankkeisiin.

Kymenlaakson RIS3-strategia kuvaa maakunnan vahvuuksia ja erityisosaamista, joilla erottautua muista alueista. Strategia on myös keino markkinoida Kymenlaaksoa ja sen osaamisa kansainvälisesti. RIS3-strategia muodostaa kaikille toimijoille yhteisen vision, viitekehyksen ja tavoitteet maakunnan kehittämishankkeiden ja innovaatiotoiminnan toteuttamiseen. Talouden kehittämisessä ja uudistamisessa keskeisellä sijalla on vahva rahallisen tuen kohdentaminen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Strategian toteuttamisen pitkän aikavälin tavoitteena on kansainvälisyys ja alueiden välinen hankeyhteistyö älykkään erikoitumisen teemojen puitteissa.

Kymenlaakson älykkään erikoistumisen strategia perustuu maakuntaohjelmaan ja muihin maakunnassa aiemmin tehtyihin strategioihin ja selvityksiin. Tausta- ja lähdemateriaalina on hyödynnetty myös lukuisia aihepiiriä käsitteleviä EU-selvityksiä ja -julkaisuja.

Kymenlaakson RIS3-strategia ohjaa maakunnan rakennerahastovarojen käyttöä ja MYR tekee päätökset niiden ohjaamisesta hankkeille strategian mukaisesti.

Lisätietoja: Aluekehitysasiantuntija Petri Tolmunen GSM +358 44 747 8512, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

e-max.it: your social media marketing partner