Maakunnan kehityksen kärjessä
  • Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Laadukkaiden kiviaines- ja rakennuskivikohteiden etsintää jatketaan kesäkuussa Pohjois-Kymenlaaksossa

ESR-Matkailukehityshankkeen kysely maakunnan yrityksille

Hei matkailutoimija!

Pyydämme matkailualalla toimivia vastaamaan tekemäämme kyselyyn. Olemme kiinnostuneita kuulemaan näkemyksiänne vastuullisen matkailun toteuttamisesta ja siihen liittyvistä haasteista. Vastauksesi on meille erittäin tärkeä, olitpa sitten matkailuyrittäjä tai matkailuyrityksen työntekijä!

Kysely on osa Vastuullisen matkailun portaat -hanketta. Hankkeessa kehitetään koulutusmallia, jonka tarkoituksena on tukea Suomessa matkailualalla toimivien henkilöiden ja yritysten vastuullisuusosaamista. Kerätyn tiedon avulla tuotamme erilaisten matkailutoimijoiden tarpeisiin mukautuvan koulutusmallin, jolla edistetään matkailun vastuullisuutta ja vastataan ennakoivasti matkailun kasvuun liittyviin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen tai liikamatkailuun.

Kyselyyn pääset tästä linkistä.
Kyselyyn vastaaminen onnistuu parhaiten tietokoneella tai tabletilla, mutta se toimii myös älypuhelimella. Vastaaminen vie noin 10-15 minuuttia. Vastaathan perjantaihin 21.6.2019 mennessä.
Kaikki hankkeessa kerätty tieto käsitellään luottamuksellisesti ja kyselymme vastaukset tallentuvat anonyymeinä.

Lisätietoja hankkeesta löydät täältä. Hanketta ovat toteuttamassa Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto, Lapin yliopisto/Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu sekä Haaga-Helia. Lisätietoa kyselystä tai hankkeessa tehtävästä tiedonkeruusta saat halutessasi Oulun yliopiston tutkijatohtorilta Kaarina Tervo-Kankareelta: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai 050 350 7159.   

Vastauksestasi kiittäen

Kaarina Tervo-Kankare      Outi Kulusjärvi                   Saša Dolinšek                    Salli Ojala
FT, tutkijatohtori                FM, väitöskirjatutkija         FM, projektitutkija             LuK, projektitutkija

Maantieteen tutkimusyksikkö
PL 3000
90014 Oulun yliopisto

e-max.it: your social media marketing partner