Saavutettavuus-avustimet

Ajantasaisuuden arviointikortti

Lentoliikenne

Kymenlaaksossa maakuntakaavassa on merkitty yhteensä kolme lentopaikkaa ja -kenttää, jotka palvelevat eri käyttötarkoituksia alueella. Kymenlaaksosta puuttuu henkilöliikenteen kenttä, jossa olisi säännöllistä henkilöliikennettä. 

Utin lentokentän liikennevaraus perustuu puolustusvoimien tarpeisiin, sen lisäksi kentällä on siviili-ilmailun toimintojen kehittämistarvetta. Utin lentokentän yhteyteen tullaan rakentamaan lääkärihelikopterin sijoittumispaikka. Kymin lentopaikan liikennevaraus mahdollistaa harrastuslentoliikenteeseen liittyvien toimintojen kehittämisen. Pyhtään lentopaikka tulee palvelemaan ammatillista ilmailuliiketoimintaa, tulevaisuuden sähköistä ja miehittämätöntä liikennettä sekä lentopaikkaan tukeutuvaa elinkeinotoimintaa. 

Maakuntakaavan merkinnät

Lentoliikenteen alue

Merkinnällä osoitetaan lentotoiminnoille varattu alue. Alueella on voimassa MRL 33 § mukainen rakentamisrajoitus.

Suunnittelumääräys:

Lentoliikenteen alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja käytön toteuttamisessa tulee ehkäistä merkittävät ympäristöhaitat teknisin ja toiminnallisin ratkaisuin. Erityistä huomiota on kiinnitettävä asutukseen, luontoon sekä pohjaveteen kohdistuvien haittojen ehkäisemiseen.

Ajantasaisuuden arviointi

Kymenlaaksossa lentoliikenteen alueen merkintää on käytetty kolmessa eri kohteessa, jotka palvelevat sotilasilmailun toimintoja, harrastelentämistä ja ammatillista ilmailuliiketoimintaa.

Uttiin suunniteltu FinnHEMS Oy:n pelastushelikopteritukikohta sijoittuu maakuntakaavassa osoitetulle Utin lentoliikenteen alueelle. Maakuntakaava on ajantasainen.

Pyhtään lentopaikan osalta on kehittämistyö käynnissä. Hankkeen aikana voi tulla tarpeita, jotka voivat vaikuttaa maakuntakaavan merkintöihin mm. mahdollisten melualueiden osalta. Lisäksi tulee seurata täyttääkö toiminta lentoaseman määritelmän, jolloin maakuntakaavan merkintä tulisi päivittää vastaamaan lentopaikan kehittymistä.

Kymenlaakson liiton logo

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Toimisto on avoinna maanantaisin ja torstaisin 9 - 15. Muina aikoina asiakastapaamiset sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2023-. Oikeudet muutoksiin pidetään.