Saavutettavuus-avustimet

Ajantasaisuuden arviointikortti

Luonnon monimuotoisuus

Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen on viime vuosina tehty useita poliittisia päätöksiä. Näistä merkittävimpiä ovat YK:n Montrealin sopimus ja EU:n biodiversiteettistrategia. Näiden kansallisesta toteuttamista ei ole tehty vielä päätöksiä.

Kansallisesti luonnon monimuotoisuutta edistetään erilaisilla ohjelmilla, kuten Helmi-elinympäristöohjelmalla. Helmi-ohjelman puitteissa määritellään alueellisesti monimuotoisuuden kannalta tärkeitä seutuja, eli Helmi-keskittymiä. Geologisen monimuotoisuuden selvittämiseksi ja turvaamiseksi on valtakunnallisesti inventoitu ja arvotettu geologisia muodostumia. Geologisten muodostumien suojelu perustuu pääasiassa luonnonsuojelulakiin ja maa-aineslakiin. 

Luonnonympäristöjen kunnostamiseen liittyy myös EU:n valmisteilla oleva ennallistamisasetus. Sen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa ennallistamalla. Ennallistettavat alueet voivat säilyä maa- ja metsätalouskäytössä, taikka osana kaupunkirakennetta. 

Luonnon monimuotoisuuden kannalta tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän tietoa siitä, kuinka muut maankäyttötavat vaikuttavat eliöiden elinympäristöihin. Esimerkiksi valo- ja melusaaste on tunnistettu merkittäviksi riskeiksi tietyille eliöryhmille. 

Maakuntakaavan merkinnät

Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja

Merkinnällä osoitetaan maa- ja metsätalousvaltaisia alueita, joiden luontoarvoihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota.

Suunnittelumääräys:

Alueen suunnittelussa tulee turvata maa- ja metsätalouden sekä muiden maaseutuelinkeinojen toimintaedellytykset. Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava huomioon luonnon monimuotoisuuden ominaispiirteiden vaaliminen ja luontoalueen yhtenäisyys.

Sini-viheryhteystarve

Merkintää käytetään osoittamaan niitä virkistysalue- tai ekologiseen verkostoon liittyviä olemassaolevia tai tavoitteellisia yhteyksiä, joilla on valtakunnallinen, maakunnallinen tai seudullinen merkitys.

Suunnittelumääräys:

Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on turvattava sini-viheryhteyksien säilyminen ja edistettävä niiden toteutumista tavalla, joka huomioi alueen maisema-arvot, arvokkaiden luontokohteiden säilymisen ja lajiston liikkumismahdollisuudet. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee luoda alueidenkäytöllisiä edellytyksiä merkittävien virkistyskäytön verkostojen muodostamiselle. Sini-viheryhteyden mitoituksessa ja toteutuksessa on kiinnitettävä huomiota yhteyden merkitykseen ekologisen verkoston osana sekä luontomatkailun ja virkistystarpeiden yhteensovittamiseen. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee turvata maa- ja metsätalouden sekä muiden maaseutuelinkeinojen toimintaedellytykset.

Vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue

Merkinnällä osoitetaan luonnon monimuotoisuuden kannalta merkittäviä vedenalaisia alueita.

Suunnittelumääräys:

Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava huomioon merellisten elinympäristöjen luonnon monimuotoisuuden ominaispiirteiden vaaliminen. Alueelle ei saa suunnitella toimenpiteitä, jotka merkittävästi heikentävät riuttojen tai muiden arvokkaiden merellisten elinympäristöjen arvoja.

Arvokas harjualue tai muu geologinen muodostuma

Merkinnällä osoitetaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät harjualueet tai muut geologiset muodostumat, jotka ovat maisemallisesti tai geologisesti merkittäviä.

Suunnittelumääräys:

Alueen suunnittelussa ja toteutuksessa on kokonaisuuden ohella otettava huomioon kunkin alueen varausperusteluissa esitetyt geologisten muodostumien suojeluarvot. Alueelle kohdistuvista maa-aineslupahakemuksista on pyydettävä lausunto maakunnan liitolta ja tarvittaessa muilta asiaan liittyviltä viranomaisilta. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee arvioida ja sovittaa yhteen käyttötarkoituksen mukainen maankäyttö ja geologiset arvot.

Arvokas vedenalainen geologinen muodostuma

Merkinnällä osoitetaan arvokkaat vedenalaiset geologiset muodostumat ja niiden keskittymät.

Suunnittelumääräys:

Alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on otettava huomioon vedenalaisten geologisten muodostumien ominaispiirteiden vaaliminen. Alueelle ei saa suunnitella toimenpiteitä, jotka merkittävästi heikentävät arvokkaiden vedenalaisten geologisten muodostumien arvoja. Alueelle kohdistuvista lupahakemuksista on pyydettävä maakunnan liiton lausunto.

Ajantasaisuuden arviointi

Biologinen monimuotoisuus

Maakuntakaavassa osoitetaan maa- ja metsätalousvaltaiset alueet, joilla on erityisiä ympäristöarvoja, sini-viheryhteystarpeet sekä vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät alueet. Nykyistä kaavaa varten tehtiin kattavat selvitykset maakunnan sini-viherrakenteesta sekä ekosysteemipalveluista, joiden pohjalta nykyiset kaavamerkinnät ja -määräykset on tehty. Kaavan ajantasaisuutta arvioidaan tarpeen mukaan tällä hetkellä tekeillä olevan luonnon monimuotoisuusselvityksen valmistuttua.

Kymenlaakson uhanalaisten lajien ja luontotyyppien selvitys on tekeillä ja valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä. Selvityksessä luodaan tilannekuva uhanalaisen luonnon tilasta Kymenlaaksossa, minkä lisäksi tarkastellaan uhanalaisten elinympäristöjen kytkeytyneisyyttä. Selvityksen perusteella on mahdollista arvioida, kuinka ajantasaisia nykyiset maa- ja metsätalousvaltaisten alueiden, joilla on ympäristöarvoja sekä siniviheryhteystarpeiden merkinnät ovat.

Selvityksessä hyödynnetään myös Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma Velmun uusiumpia tuloksia, ja näiden perusteella myös vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiden alueiden päivitykselle saattaa ilmetä tarpeita. Velmu-aineistot ovat päivittyneet, ja EMMA:t (ekologisesti merkittävät meriluontoalueet) tulee huomioida seuraavan maakuntakaavan yhteydessä. Nämä tarkastelut hyödyttävät myös seuraavaa merialuesuunnitelman päivityskierrosta.

Meri- ja maa-alueiden valo- ja melusaasteen selvitys mahdollistaisi valo- ja melusaasteen haittojen tarkastelun. Selvityksen tarpeellisuutta tulee arvioida maakuntakaavaprosessin yhteydessä.

Geologinen monimuotoisuus

Maakuntakaavassa osoitetaan valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävät harjualueet tai muut geologiset muodostumat. Merkinnällä osoitetaan harjujensuojeluohjelman mukaiset valtakunnallisesti arvokkaat harjualueet (Kontturi-Lyytikäinen 1985), valtakunnallisesti arvokkaat kallioalueet (Hamari et al. 1992) ja valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat sekä maakunnallisesti merkittävät geologiset muodostumat. Lisäksi osoitetaan valtakunnallisesti arvokkaat tuuli- ja rantakerrostumat sekä kivikot pohjautuen Suomen ympäristökeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen tekemiin inventointeihin.

Maakuntakaavan ratkaisu arvokkaista geologisista muodostumista on pääosiltaan ajantasainen. Merkinnän suunnittelumääräys määrää ottamaan huomioon geologisten muodostumien suojeluarvot sekä ohjaa lausunnon pyytämiseen maakuntaliitolta, mikäli alueelle kohdistuu maa-aineslupahakemuksia. Geologisten arvojen tehokkaamman vaalimisen turvaamiseksi, tulisi maakuntaprosessin yhteydessä arvioida suunnittelumääräystä täydentävän suojelumääräyksen antamista arvokkaiden geologisten muodostumien merkinnöille. Maakuntakaavaprosessin yhteydessä ratkaisu tulee lisäksi tarkistaa mahdollisten uusien selvitysten ja inventointien pohjalta. Huomioon otettavia selvityksiä ovat mm. GTK:n selvitys Geologisesti merkittävistä merenalaisista alueista (valmistuu joulukuu 2023).

Seurantapalvelut ja -aineistot

Kymenlaakson ECOREG-indikaattorit

Kymenlaakson liiton logo

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Toimisto on avoinna maanantaisin ja torstaisin 9 - 15. Muina aikoina asiakastapaamiset sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2023-. Oikeudet muutoksiin pidetään.