Saavutettavuus-avustimet

Jaa artikkeli

Menestystarinoita

Merikotka viihtyy taas Suomessa ja Kymenlaaksossa! Suomenlahdella löydettiin tänä vuonna yli 30 merikotkien pesää. 1970 luvulla laji oli sukupuuton partaalla. Nyt sen reviiri laajenee koko maassa.

Merikotkan suojelutyö on ollut merkittävä ja todella rohkaiseva ympäristönsuojelun menestystarina. Tarina kertoo ennen kaikki sitä, että pitkäjänteisellä työllä on mahdollista ratkaista myös vaikeimmat ympäristöongelmat. Monet pitivät merikotkien suojelutyötä välillä jopa turhana. Ajateltiin, että peli on menetetty ja edellytyksiä lajin pelastamiselle ei enää ole. Täytyy nostaa hattua niille monille, jotka alkoivat toimia silloin, kun muut heittivät hanskat naulaan.

Ympäristönsuojelun menestystarinoita on paljon. Valitettavasti ne eivät aina pääse etusivuille. Hyvä esimerkki globaalisen tason yhteistyön suursaavutuksista on otsoniongelman ratkaiseminen. Otsonikato on pysähtynyt ja otsonikerros alkanut elpyä. Kun Montrealin pöytäkirja allekirjoitettiin 25 vuotta sitten, vain harva olisi voinut kuvitella, että ongelman ratkaisemiseksi päästään kansainvälisellä yhteistyöllä niin pitkälle.

Suuri maailmanlaajuinen ympäristöhaaste on täällä hetkellä ilmastonmuutoksen torjuminen. Monille on turhauttava seurata, miten hitaasti maalimaanlaajuiset ilmastotalkoot edistyvät. Monet epäilevät, että ilmastoneuvotteluissa ei päästään ikinä eteenpäin. Monet luopuvat. Näinä hetkenä kannattaa muistaa menestystarinoita. Maailmaan pyörät jauhavat hitaasti ja hyviä uutisia täyttyy joskus odottaa pitkään.

Yksi hyvä uutinen tuli äskettäin USA:sta: Yhdysvaltain presidentti Barack Obama esitteli muutama päivä sitten suunnitelmansa maansa kasvihuonepäästöjen vähentämisestä! ”Sukupolvemme on ensimmäinen, joka kokee ilmastonmuutoksen vaikutukset, ja viimeinen, joka voi tehdä jotain sen torjumiseksi”, Obama sanoi.


| Frank Hering | Blogi

Kymenlaakson liiton logo

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Hovioikeudenkatu 6, 45100 Kouvola

Sivutoimipiste
Laivurinkatu 7, 48100 Kotka

Toimisto on avoinna maanantaisin ja torstaisin 9 - 15. Muina aikoina asiakastapaamiset sovitusti.

Sosiaalinen media


Tilaa uutiskirje

Copyright Kymenlaakson liitto 2023-. Oikeudet muutoksiin pidetään.